Surujärven Talli

Venäjän rajaa lähestyttäessä saattaapi joku eksyä Juukaan, pieneen suomalaiseen kuntaan. Luonnonkohteiden keskellä, metsien takana voi harhaileva kulkija törmätä hieman erikoisempaan näkyyn - hirsimökkiin talleineen. Tarhoissa näkyy elämisen jälkiä, ja pimeinä talvi-iltoina kajastaa pölyisistä tallin ikkunoista valoa. Siellä kaiken rauhan ja hiljaisuuden keskellä sijaitsee Surukuilun Talli, joka ei tummalla tervamaalillaan tai koollaan ehkä loistakaan, mutta sisältä siellä tuoksuu puu, melassi ja nahka. Karsinoita löytyy kahdeksan, joista kaksi on pyhitetty varusteille sekä siivousvälineille ja rehuille. Karsinoista kurkistelee aika sekalainen sakki hevosia ja poneja, ja puuhaileepa kimon karsinassa vielä tummahiuksinen nainenkin.

​

Kevyesti tarinoiden toivotan sinut tervetulleeksi Surujärven Tallille, jonne kenties eksyit, ehkä jopa ajelit tarkoituksella. Pieni hirsitila ei tosiaan mitenkään erityisen loistelias ratsastuskeskus ehkä ole, mutta naapurin navetan työkonetallista puolet on kunnostettu maneesikelpoiseksi talvea varten, pihamaalla sijaitsee neljä tarhaa joista yksi toimii myös hiekkapohjaisena ratsastuskenttänä, ja maastoreitit tarjoaa puolestaan ympäröivät luontoalueet. 

Surujärvellä ei oikeastaan ole toimintaa laisinkaan parin yksityishevosen majoittamista lukuunottamatta - muuten karsinoissa asustaa omistajatar Vilma Surusen (Humutin VRL-14618) sekalainen sakki lähinnä muualle sopimattomia kullannuppuja. Vapaista karsinoista voi tiedustella sähköpostilla tai keskustassa.