top of page

Esittely

Venäjän rajaa lähestyttäessä saattaapi joku eksyä Juukaan, pieneen suomalaiseen kuntaan. Luonnonkohteiden keskellä, metsien takana voi harhaileva kulkija törmätä hieman erikoisempaan näkyyn - hirsimökkiin talleineen. Tarhoissa näkyy elämisen jälkiä, ja pimeinä talvi-iltoina kajastaa pölyisistä tallin ikkunoista valoa. Siellä kaiken rauhan ja hiljaisuuden keskellä sijaitsee Surukuilun Talli, joka ei tummalla tervamaalillaan tai koollaan ehkä loistakaan, mutta sisältä siellä tuoksuu puu, melassi ja nahka. Karsinoita löytyy kahdeksan, joista kaksi on pyhitetty varusteille sekä siivousvälineille ja rehuille. Karsinoista kurkistelee aika sekalainen sakki hevosia ja poneja, ja puuhaileepa kimon karsinassa vielä tummahiuksinen nainenkin.

Kevyesti tarinoiden toivotan sinut tervetulleeksi Surujärven Tallille, jonne kenties eksyit, ehkä jopa ajelit tarkoituksella. Pieni hirsitila ei tosiaan mitenkään erityisen loistelias ratsastuskeskus ehkä ole, mutta naapurin navetan työkonetallista puolet on kunnostettu maneesikelpoiseksi talvea varten, pihamaalla sijaitsee neljä tarhaa joista yksi toimii myös hiekkapohjaisena ratsastuskenttänä, ja maastoreitit tarjoaa puolestaan ympäröivät luontoalueet. 

Surujärvellä ei oikeastaan ole toimintaa laisinkaan parin yksityishevosen majoittamista lukuunottamatta - muuten karsinoissa asustaa omistajatar Vilma Surusen (Humutin VRL-14618) sekalainen sakki lähinnä muualle sopimattomia kullannuppuja. Vapaista karsinoista voi tiedustella sähköpostilla tai keskustassa.

island-583881_640.jpg
lantern-2519884_640.jpg
lingon-2904679_640.jpg
finland-2410011_640.jpg
footpath-2517116_640.jpg

Asukkaat

Surujärven pienessä tallissa asustaa siis korkeintaan kahdeksan hevosta, vaikkakin tällä hetkellä kaksi karsinoista on varusteiden ja rehujen sekä siivousvälineiden säilytystiloina. Kaksi kuudesta boksista on varattu yksityishevosille vuokrattavaksi siinä, missä neljässä muussa asustaa Vilman sekalainen sakki. 

Vilma itse asuu muhkeassa hirsimökissä, jonka on juuri niitä vastarakennettuja hirsikartanoita kaikkine mukavuuksineen. Talli sen sijaan on vanhan maatalon hirsinen punaiseksi maalattu ja kunnostettu navettarakennus juoksevalla vedellä, lattialämmityksellä sekä muutenkin remontoidulla sisälmyksellä.

Vilmaan ja muihin tallikasvoihin voi tutustua täällä - muistathan rapsutella myös tallikissojamme!

Huomaathan, että Mage asustaa Vaunumäellä - siksi sitä ei juuri kesäkausia lukuunottamatta näy Surujärvellä.

magicianconnrakenne.jpg

KTK-III

Castlebar Magician

tuontisukuinen
connemaranponiori

kilpailee lajeissa erj kerj krj vvj

8086134197_469aed5c05_o.jpg

meriitit

Kernfield Xoxo

2-polvinen
connemaranponitamma

kilpailee lajeissa kerj krj erj

wiljarakenne.jpg

ktk-kelpoinen

Hopewood Winnie

2-polvinen
connemaranponitamma

kilpailee lajeissa krj vvj

P8061431.jpg

meriitit

Cefnmoor Halo

2-polvinen
new forest tamma

kilpailee lajeissa krj kerj

meriitit

tyhjä karsina

suku
rotu, skp

kilpailee lajeissa

meriitit

tyhjä karsina

suku
rotu, skp

kilpailee lajeissa

Talliarki

Surujärven arki on pääasiassa rutiinisen rauhallista ja leppoisaa ilman sen suurempia eventtejä. Välillä tilalla vierailee Vilman puolesta ostettu valmentaja, jonka oppeihin on tietysti mahdollista kulut puolittamalla. Valmentautumismahdollisuuksista ilmoitellaan ratsujen omistajille tilaisuuksien tarjoutuessa. Muuta väritystä elämään tuovat pienellä porukalla toteutetut maastoretket Juukan luontoalueilla, joista saa puolestaan ikimuistoisia hetkiä vaikkapa päiväkirjan täytteeksi.

päivärytmi

6:30 aamuruokinta
7:30 hevoset tarhataan
8:00 karsinoiden siivous, jonka jälkeen vapaata aikaa

11:00 ensimmäisten hevosten liikutukset sekä hoitaminen
12:30 päiväruokinta
13:30 hevoset tarhataan
15:30 loppujen hevosten liikutukset sekä hoitaminen
17:00 hevosten rehut tekeytymään, tarhojen siivous
18:30 hevoset sisälle
19:00 iltaruokinta
21:00 tallin hiljeneminen

karsinapaikat & tarhaus

(karsina 1 - Mage)
karsina 2 - tyhjä
karsina 3 - Hali
karsina 4 - Pusu
karsina 5 - Wilja
karsina 6 - tyhjä
(karsina 7 - tyhjä)

(karsina 8 - tyhjä)

tarha 1 - tyhjä
tarha 2 - Pusu & Wilja
tarha 3 - Hali
tarha 4 - tyhjä

bottom of page